maanantai 17. syyskuuta 2018

Mitä?

Olutaiheisia blogeja syntyy nykyään kuin sieniä sateella, ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin viimein kantaa omankin korteni kekoon. Tämä blogi tulee olemaan kotiolutpainotteinen ja tulee toimimaan erityisesti reseptipankkinani. Blogimuotoiseen ratkaisuun päädyin helpon ylläpidon ja avoimuuden sekä näennäisen varmuuden vuoksi - aiemmat reseptini olin säilönyt puhelimessani BeerSmith-sovelluksessa, ja viimekeväinen puhelinrikko hävitti resepteistä nelisenkymmentä bittiavaruuteen. Blogi päivittyy omaan rauhalliseen tahtiinsa sitä mukaa kun pantua tulee.

Lazy Weasel Brewing on jatkanut mainetta ja kunniaa niittäneen Annalan Käsityö- ja Panoluolan toimintaa panimon siirryttyä Tampereen Annalasta Tampereen Tampellaan elokuussa 2017. Edeltäjän juurten voidaan katsoa uloittuvan vuoden 2013 syksyyn ja ensimmäisiin simakokeiluihin, joista panimo pivotoi oluen mäskäykseen keväällä 2014. Ensimmäiset mäskäykset tapahtuivat uunissa naapurilta lainatulla kymmenen litran kattilalla, ja prosessin hahmotuttua eräkoko kasvoi Bilteman 25 l kattilan hankinnan myötä. Valmistuslaitteisto päivittyi nopeasti edelleen RIMS-mäskäimeksi ja erilliseksi keittokattilaksi, ja tällä hetkellä käytössä on yhdistetty keitto- ja mäskäyskattila kaupalliselta valmistajalta. Käyminen on siirtynyt soluhuoneen nurkan valkoisista kiljupöntöistä rosterikegeihin lämpötilaohjattuun käymiskaappiin, ja valmiit tuotteet tarjoilen pullojen sijaan viiden hanan keezeristä. Pidemmän tähtäimen haaveena on panimolle dedikoitu tila ja taproom - joko omaan kellariin tai ihan kaupallisessa mielessä.

1 kommentti:

  1. Nice blog. Your post is very important about beer. great work. your post is very helpful for beer lover. thanks for sharing
    Abv calculator

    VastaaPoista