perjantai 29. maaliskuuta 2019

#78 Weizenbock #2

Lauantaina panovuorossa oli weizenbock-prototyyppi tulevia syyshäitä varten. Edellinen weizenbock-yritykseni oli kolmen tai neljän vuoden takaa, eikä olut onnistunut ollenkaan. Reseptiä ei ikävä kyllä ole jäänyt talteen, mutta suurin ongelma oli todella korkealle (~1.035) jäänyt ominaispaino.

Olen kohtuullisen kyllästynyt BeerSmithin mobiiliversion bugisuuteen, joten päätin testata mm. Arsegan/Hopcat/Brew Devil... -käyttäjien Facebook-ryhmässä suositeltua Brewfatheria. Brewfather on ilmainen selaimessa toimiva reseptinsuunnitteluohjelma, josta löytyy myös varastonhallinta ja vesiprofiilien lasku. Nimellisellä 1,99 dollarin kuukausimaksulla (tai $19,99/vuosi) saa Premium-tilin, jolla tallennettujen reseptien ja batchien määrärajoitus poistuu ja joitakin lisäominaisuuksia aukeaa.

Mallaspohjalla hain selvästi tummasävyistä, mutta kuitenkin helposti juotavaa runkoa. Mäskäysohjelmana kokeilin pitkästä aikaa hochkurzia, joskin aikataulullisista syistä jouduin jättämään molemmat sokeroitumistauot lyhyiksi. Katkeron laskin tyylillisesti aivan ylärajalle, jotta FG:n jääminen ennustettua korkeammalle tasolle ei haittaisi niin paljoa. Keittoaikaa pidensin viidellätoista minuutilla, jotta saisin hieman enemmän vettä huuhteluun.

Kokeilin myös maltaiden esikostutusta uudelleen huomattavasti viime kertaa paremmalla menestyksellä. Punnitsin kerrallaan noin kilon maltaita kulhoon, ja lisäsin suihkepullosta vettä yhteensä noin 1,5 % painosta parin suihkauksen välein sekoittaen. Mallasjauho ei mennyt taikinaksi, ja kuoret pysyivät kohtuullisen hyvin kasassa. Seuraavalla panokerralla uskallan lisätä suositellut 2 % vettä ja rouhia hieman pienemmällä välyksellä, nyt välyksenä oli 0,9 mm.

#78 Weizenbock #2
Panopäivä: 23.3.2019

BrewFatherin arvaukset (toteutuneet):
1.074 (1.068)/1.019 (1.010)/7,2 (8,4) %
71 % efficiency
31 IBU, 24,5 EBC
18 l

Vesi: Ca 73, Mg 11, Na 9, Cl 66, SO4 100, HCO3 57

Mäskäys:
2,50 kg (45,5 %) Weyermann Barke Vienna
2,50 kg (45,5 %) Weyermann Dark Wheat Malt
0,50 kg (9,1 %) Weyermann CARAWHEAT
30 min @63 °C (20,8 l vettä)
30 min @71 °C
10 min @78 °C

Huuhtelu 7,3 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 75 min:
75 min - 17 g (30 IBU) Magnum @14,2 % AA

Käyminen:
WLP300 Hefeweizen Ale @20 °C, pitchaus 20 °C


Kasvatin startterin kolmessa erässä muutaman viikon aikana aloittaen yli puolitoista vuotta sitten talteenotetusta hiivasta. Yllättäen hiiva heräsi alle vuorokaudessa jo ensimmäisen startterin kohdalla.

Tiesin panopäivän olevan kiireinen, joten mittasin veden ja rouhin pohjamaltaat valmiiksi edellisenä iltana. Panopäivälle jätin karamellimaltaan rouhinnan (ulkoistin tulevalle sulhaselle) ja veden säädön. BrewFather osasi tarjota sopivaa vesiprofiilia ja laski itse tarvittavat mineraali- ja happolisäykset, joka oli jo heti iso plussa aiempaan säätöön Brewer's Friendin laskurin ja BeerSmithin kanssa.

Maltaiden esikostutuksesta ja runsaista kaurankuorista huolimatta mäskipatja veti huonosti, ja suuri osa vierteestä kiersi mäskikorin ylivuotoputken kautta. Vierre alkoi silti kirkastua nopeasti, joten päättelin että jotain on mentävä mäskipatjankin läpi enkä vaivautunut sekoittelemaan mäskiä kesken kaiken. Tässä vaiheessa osasin jo päätellä, että mäskäystehokkuus tulee jäämään arvioidusta.

Huuhtelun jälkeen jätin mäskikorin valumaan kattilan päälle, ja juuri ennen kiehumisen alkua puristelin vielä viimeiset helposti irtoavat desit sekaan. Lisäsin 17 grammaa Magnumia heti keiton alettua. Noin 15 minuuttia ennen keiton loppua kytkin pumpun päälle sen desinfioimiseksi. Keiton jälkeen vierre jäähtyi todella nopeasti, kahdenkymmenen minuutin jälkeen lämpötila oli pudonnut jo 12 °C:een. Pitchasin vajaan litran startterista vasta maanantai-iltana, ja tiistaiaamuna käyminen oli jo kovassa vauhdissa. Blowoffia tuli tiistain aikana melko maltillisesti, vajaan litran verran, huolimatta käymiskegin normaaliakin täydemmästä täyttöasteesta. Keskiviikkoaamuna blowoffia ei enää tullut, mutta hiilidioksidia muodostui kovaa vauhtia.

4.4. - SG 1.022, pinnalla vielä kevyt vaahtokerros. Ei virhemakuja eikä katkerokaan lyö yli. Nostin termostaatin asetuksen 24 °C:een. Lämmitystä käymiskaapissani ei ole, eli tasoittunee huoneenlämpöön.
29.4. - Kegitetty, FG 1.010 -> 8,4 % abv.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

#77 Callista Pale Ale

Lauantain reisille menneen panopäivän vuoksi varastossani oli nelisen kiloa kosteaa Golden Promisea, jolle piti keksiä käyttöä ennen kuin se alkaisi itää tai käydä. Päätin panna simppelin pale alen, jolla saisin samalla testattua varsin lupaavan kuuloista Callistaa.

Maltaat olivat laatikon pinnalta täysin kuivia ja sekä tuoksuivat että maistuivat normaalilta. Aivan laatikon pohjalla oli kosteampia jyviä, jotka tuoksuivat happamalta käyvän pullataikinan tapaan mutta kuitenkin maistuivat normaalilta. Sekoitin jyvät huolellisesti keskenään, jotta rouhiminen ei tökkäisi liian kosteisiin jyviin.

Vajaan parin kilon rouhinnan jälkeen telat alkoivat kuitenkin jälleen taikinoitua, joten jouduin keksimään plan b:n. Muistin varastossani olevan lähes tyhjän säkin valmiiksi rouhittua Weyermannin Barke Pilsneriä. Ajoin vajaan kilon mallasta myllyn läpi, ja telat olivat jälleen puhtaat. Löysäsin hieman telaväliä, ja aloin rouhia lisää Golden Promisea. Tällä kertaa telat taikinoituivat jo alle kilon jälkeen, joten luovutin ja vaihdoin loput maltaat Barke Pilsiin.

#77 Callista Pale Ale
Panopäivä: 11.3.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.055 (1.042)/1.009 (1.008)/6,03 (4,54) %
59 % efficiency
30,5 IBU, 12,3 EBC
18 l

Vesi: Ca 23, Mg 4, Na 9, Cl 8, SO4 30, HCO3 57 (ei käsitelty)

Mäskäys:
2,60 kg (63,4 %) Thomas Fawcett Golden Promise
1,40 kg (34,1 %) Weyermann Barke Pilsner
0,10 kg (2,4 %) Simpsons Crystal Heritage
75 min @65 °C (19 l vettä)
10 min @78 °C

Huuhtelu 7 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:
60 min - 10 g (19,7 IBU) Magnum @14,2 % AA
20 min - 20 g (6,6 IBU) Callista @3,9 % AA
5 min - 30 g (3,2 IBU) Callista @3,9 % AA

Käyminen:
WLP090 San Diego Super @20 °C, pitchaus 20 °C

Kuivahumalointi:
3 pv - 50 g Callista @3,9 % AA

Olin tehnyt hiivalle startterin jo noin viikkoa aiemmin Amarillo IPAa varten. Otin startterista kaksi noin kahden desin lasipurkillista talteen, ja jatkoin sitä noin 1,2 litralla vierrettä.

Tällä kertaa mäski veti todella hyvin. Huuhteluvaiheessa mäskipatjan päälle ei kertynyt vettä ollenkaan. Käymiskegin täytettyäni huomasin vierrettä olevan jäljellä pari litraa normaalin noin puolen litran sijaan. Ominaispaino jäi todella kauas tavoitteesta, joten tarkastelin mäskiä lähempää. Mitä ilmeisimmin telavälin löysäyksen jälkeen "rouhimani" noin 800 grammaa Golden Promisea oli mennyt sellaisenaan läpi myllystä, joka selittää erittäin tehokkaan suodatuksen ja heikon tehokkuuden. Poistamalla tuon noin 800 grammaa mallasta reseptistä laskennallinen tehokkuus olisi ollut 73 %, eli ihan järkevällä tasolla.

Koska vierrettä jäi yli ja se oli ominaispainoltaan miedommasta päästä, otin sitä talteen noin 1,5 litraa kahteen pakastusrasiaan ja laitoin pakastimeen odottamaan seuraavaa startteria.

Tiistaiaamuna pitchasin noin puoli litraa aktiivisesti käyvää startteria, loput noin kaksi litraa menivät lauantaina pantuun Amarillo IPAan.

19.3. - SG 1.009, ei merkkejä käymisestä. Kuivahumaloitu.
22.3. - Kegitetty kolmen päivän kuivahumaloinnin jälkeen, FG 1.008 -> 4,54 % abv.

#76 Amarillo IPA

Välillä on sellaisia päiviä, kun kaikki menee pieleen. Näin oli viime lauantaina. Olin suunnitellut panevani Amarillo/Golden Promise SMaSHin. Koska mallasmyllyni säädöissä oli vielä hakemista, päätin kokeilla samalla maltaiden esikostutusta. Esikostutuksessa ideana on kostuttaa maltaat tasaisesti hyvin pienellä määrällä vettä, jolloin maltaiden kuorista tulee joustavampia ja ne pysyvät rouhiessa ehjempinä. Tämä mahdollistaa tiukemman telavälin, jolloin rouheesta tulee hienompaa ja tehokkuus kasvaa mutta mäski ei silti mene taikinaksi ehjempien kuorten ansiosta.

Noh, lauantai-iltapäivänä alkoi mukamas olla kiire saada mäskäys käyntiin, joten en vaivautunut tarkistamaan oikeaa vesimäärää maltaiden kostutukseen. Laitoin vettä ensin noin puoli litraa ja koska maltaat tuntuivat vielä aika kuivilta, lisäsin toiset puoli litraa. Olin siis kostuttanut maltaat noin 20 % vesimäärällä painoon suhteutettuna verrattuna suositeltuun noin kahteen prosenttiin.

Ensimmäiset ~puoli kiloa menivät myllystä melko kivuttomasti läpi, mutta sitten poran vinkuminen alkoi intensifioitua ja mylly pysähtyi. Hetken ihmettelyn jälkeen totesin telojen olevan taikinan peitossa. Putsasin telat ja yritin jatkaa rouhimista, mutta toiset ~puoli kiloa rouhittuani lopputulos oli sama. Tässä vaiheessa rouhimisen kanssa taisteluun oli palanut sen verran aikaa, että päätin luovuttaa kostutettujen maltaiden suhteen ja korvasin loput neljä kiloa reseptissä Maris Otterilla. SMaSH-ajatuksen kaaduttua päätin olla tuhlaamatta Amarilloa katkerointiin, ja sen sijaan lisätä Magnumia keiton alussa.

#76 Amarillo IPA
Panopäivä: 9.3.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.068 (1.070)/1.010 (1.012)/7,66 (7,50) %
66 % efficiency
75 IBU, 11,6 EBC
18 (16) l

Vesi: Ca 23, Mg 4, Na 9, Cl 8, SO4 30, HCO3 57 (ei käsitelty)

Mäskäys:
4,00 kg (80,0 %) Thomas Fawcett Maris Otter
1,00 kg (20,0 %) Thomas Fawcett Golden Promise
75 min @66 °C (15,8 + 3,0 l vettä)
10 min @78 °C

Huuhtelu 7,1 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:
60 min - 20 g (38,0 IBU) Magnum @14,2 % AA
15 min - 20 g (10,2 IBU) Amarillo @7,7 % AA
10 min - 40 g (14,9 IBU) Amarillo @7,7 % AA
5 min - 40 g (8,2 IBU) Amarillo @7,7 % AA

Käyminen:
WLP090 San Diego Super @20 °C, pitchaus 20 °C

Kuivahumalointi:
7 pv - 150 g Amarillo @7,7 % AA

Muutamaa päivää ennen panoa tein 1,6 litran startterin syyskuun lopussa Jämästoutin startterista talteenotetusta WLP090:sta. Tein startterivierteestä hieman normaalia vahvempaa, laskennallinen OG oli noin 1.050.

Kun viimein sain rouhitut maltaat veteen, huomasin BeerSmithin laskeman 15,8 litran strike waterin olevan aivan liian vähän. Siirsin kolme litraa vettä huuhtelusta mäskäykseen, jolloin mäskistä tuli normaalimman paksuista. Hyvin pian huomasin, että varsin reippaasta kaurankuoriannoksesta huolimatta mäski veti jälleen kerran todella huonosti.

Ulosmäskäyksen jälkeen huuhtelin mäskin normaalisti. Huuhtelu oli todella hidasta. Keitto sentään sujui ongelmitta, viimeisen humalalisäyksen jälkeen tosin huomasin etten ollut laskenut veden mineraalilisäyksiä tai pH-arviota ollenkaan.

Todella tukkoisen mäskin vuoksi käymiskegiin päätyi tavaraa vain 14 litraa. Vierre oli sentään arvioitua vahvempaa, ominaispaino oli 1.074 arvioidun 1.068 sijaan. Päätin kasvattaa startteria ja pitchata kaksi litraa, jotta pääsisin lähemmäs tavoiteominaispainoa ja takaisin DIPAmaasta IPAmaahan. Pitchasin aktiivisesti käyvästä startterista puolisen litraa Callista Pale Aleen, ja loput pari litraa tähän.

19.3. - Käy edelleen, SG 1.020. Kuivahumaloitu.
26.3. - FG 1.012 -> 7,5 % abv. Jännä purukumimainen tuoksu, toivottavasti selkiytyy. Kegitin, mutta keezerissä ei ole tilaa joten jää huoneenlämpöön odottamaan vuoroaan. Lisäsin myös liivatetta kegiin.

tiistai 26. helmikuuta 2019

#75 ESB #5

Lauantaina panovuorossa oli ESB:n seuraava iteraatio. ESB #4 oli jo varsin hyvä, mutta vielä löytyi viilattavaa. Tällä kertaa käytin pohjamaltaana Simpson'sin Low Colouria voimakkaamman makuista Thomas Fawcettin Maris Otteria. Erikoismaltaissa pidin Crystal Heritagen mukana, mutta heivasin T50:n ja Golden Naked Oatsin pois. Otin lisäksi mukaan vähäsen Crystal DRC:tä, jonka luvataan tuovan makuprofiiliin voimakasta karamelliä ja kevyttä luumuisuutta sekä rusinaisuutta.

Humalointiin otin mukaan uusina lajikkeina Challengerin ja Targetin, joita myös Fuller's käyttää ESB:ssä. Vähensin humalointia hieman edellisestä iteraatiosta, mutta lisäsin vähäsen EKG:a ja Fugglea kuivahumalointiin.

Nostin myös käymis- ja hiivauslämpötiloja asteella lisätäkseni hiivan esterituotantoa.

#75 ESB #5
Panopäivä: 23.2.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.056 (1.053)/1.014 (1.016)/5,57 (4,92) %
77 % efficiency
31,6 IBU, 25,5 EBC
18 l

Vesi: Ca 83, Mg 4, Na 9, Cl 57, SO4 109, HCO3 57

Mäskäys:
3,60 kg (90,0 %) Thomas Fawcett Maris Otter
0,30 kg (7,5 %) Simpson's Crystal Heritage
0,10 kg (2,5 %) Simpson's Crystal DRC
75 min @66 °C (19 l vettä)
10 min @78 °C

Huuhtelu 7,4 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:
60 min - 20 g (17,2 IBU) Challenger @6,2 % AA
15 min - 10 g (2,9 IBU) East Kent Goldings @4,2 % AA
15 min - 10 g (3,4 IBU) Fuggle @4,9 % AA
15 min - puolikas Protafloc
5 min - 20 g (3,4 IBU) Challenger @6,2 % AA
5 min - 20 g (4,7 IBU) Target @8,4 % AA

Käyminen:
Imperial Organic Yeast A09 Pub @21 °C, pitchaus 18 °C

Kuivahumalointi:
5 pv - 15 g East Kent Goldings @4,2 % AA
5 pv - 15 g Fuggle @ 4,9 % AA

Tein panopäivää edeltävänä tiistaina noin 1,8 litran startterin kolmesta purkista edellisen ESB:n panopäivänä talteenotettua hiivaa. Panopäivänä otin samaisesta startterista kaksi noin kolmen desin purkillista hiivaa talteen ennen startterin cold crashia.

Tilaamani rakotulkki ehti saapua tämän ja Vienna Lagerin panojen välissä, joten sain säädettyä myllyn tarkemmin. Ensimmäisellä kokeilulla käyttämäni luottokortin paksuus oli noin 0,75 mm ja lopputulos oli liian hienoa, joten päätin kokeilla 0,9 mm rakoa. Olin unohtanut ladata porakoneen akut edellisen panopäivän jäljiltä, eikä niissä riittänyt virtaa kuin noin kilon rouhimiseen. Mylly oli yllättävän nopea käsipelilläkin, eikä loppujen maltaiden rouhimisessa mennyt kauaa toisen panomiehen avustaessa.

Veden säädin vastaamaan ESB #4:n yhteydessä hyväksi todettua profiilia. Mineraalilisäykset laskin tuttuun tapaan Brewer's Friendin laskurilla, ja tälläkin kertaa laskuri ennusti mäskin pH:n olevan sopivalla alueella ilman happolisäystä.

Mäskipatja veti aluksi varsin huonosti tälläkin rouhintakarkeudella huolimatta melko reippaasta määrästä kaurankuoria. Jostain syystä patja alkoi kuitenkin päästää vierrettä paremmin lävikseen noin 45 minuutin mäskäyksen jälkeen. Aikataulullisista syistä johtuen en ehtinyt mäskätä yli 75 minuuttia, joten jätin joditestin tekemättä. Mäskäystehokkuus oli hieman huonompi kuin odotin, ja epäilen ettei konversio ollut täydellinen alun heikosta kierrosta johtuen. Rouhin seuraavan erän maltaat samalla raolla, käytän enemmän kaurankuoria ja seuraan konversiota jodilla.

Alkuperäisessä reseptissäni oli keittolisäyksenä myös 20 g Northdownia 5 min kohdalla. Humalalisäyksiä punnitessani huomasin kuitenkin, että olin unohtanut tilata kyseistä humalaa Panimonurkasta. Päätin silti pitää muut humalalisäykset ennallaan, muutama IBU sinne tänne. Ilmeisesti makuprofiilikin on hyvin lähellä Challengeria, eli mistään tajuntaa räjäyttävästä lisäyksestä ei olisi ollut kyse.

Jäähdytin vierteen vahingossa 17 °C asti, ja jätin sen lämpenemään käymiskaappiin noin vuorokaudeksi. Pitchasin dekantoidun ja huoneenlämpöisen startterin sunnuntai-iltana, ja nostin kaapin termostaatin asetuksen 21 °C:een.

1.3. - SG 1.018, heitin kuivahumalat sekaan.
6.3. - FG 1.016 -> 4,92 %. Paineistin kegin ja asetin termostaatin 0,5 °C:een.
11.3. - Kegitin ja siirsin keezeriin karbonoitumaan.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

#74 Vienna Lager

Joulukuu ja tammikuu olivat panimossa hiljaisempaa aikaa tammikuun lopun keezerin kunnostusta ja mallaslaatikoiden hankintaa lukuunottamatta. Helmikuussa päätin ryhdistäytyä, ja tilasin Homebrewshopista ihan pätevän oloisen valssimyllyn vajaan 80 euron hintaan. Ostin myös säkilliset Thomas Fawcettin Maris Otteria (1,44 e/kg) ja Weyermannin Barke Viennaa (1,20 e/kg), sekä viisi kiloa Fawcettin Golden Promisea (2,39 e/kg) ja Weyermannin Dark Wheatia (2,35 e/kg). Viiden kilon erät tulivat tukevissa muovirasioissa muovipussien sijaan, which was nice.

Ensimmäiseksi panoksi itse rouhituilla maltailla valikoitui yksinkertainen vienna lager paristakin syystä. Ensinnäkin halusin saada selkeän kuvan viennamaltaan makuprofiilista (kun sitä nyt tuli säkillinen hankittua...) ja toisekseen järkeilin, ettei hienommaksi rouhitun maltaan vaikutuksella mäskäystehokkuuteen olisi tässä niin suurta merkitystä. BJCP:n tyyliopas antaa tyylille melko kapean ominaispainoalueen, 1.048-1.055, mutta ehkä mahdollisen ylityksen tai alituksen kanssa voisi kuitenkin elää.

#74 Vienna Lager
Panopäivä: 16.2.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.052 (1.059)/1.012 (1.013)/5,23 (6,17) %
79 % efficiency
26,7 IBU, 23,1 EBC
17,5 (17) l

Vesi: Ca 60, Mg 11, Na 10, Cl 76, SO4 61, HCO3 31

Mäskäys:
4,00 kg (98,8 %) Weyermann Barke Vienna
0,05 kg (1,2 %) Weyermann Carafa Special II

90 min @65 °C (19,2 l vettä)
10 min @78 °C

Huuhtelu 6,5 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 120 min:
60 min - 10 g (19,6 IBU) Magnum @14,2 % AA
10 min - 20 g (6,4 IBU) Hallertau Tradition @6,4 % AA
10 min - puolikas Protafloc

Käyminen:
WLP833 German Bock Lager @12 °C

Muutamaa päivää ennen panoa tein hiivasta parin litran startterin, josta otin panoa edeltävänä päivänä kaksi noin kolmen desin lasipurkillista talteen ennen startterin cold crashia.

Panopäivänä rouhin maltaat kahteen kertaan. Mylly oli kasattu siltä osin väärin, että oikeaan suuntaan pyörittäessä akseli ruuvautui heti irti. Käänsin toisen telan ympäri, ja rouhin maltaat uudelleen suoraan mallaspiippuun. Tilaamani rakotulkki ei ollut vielä saapunut, joten käytin rakona luottokortin paksuutta.

Säädin mäskäysveden haluamaani profiilia vastaavaksi epsom-suolalla, kalsiumkloridilla, ruokasuolalla ja maitohapolla. Lisäykset laskin tuttuun tapaan Brewer's Friendin laskurilla. Kun mäskäystä oli kulunut puoli tuntia, huomasin ettei mallaspeti päästä mitään lävitseen. Lisäsin joukkoon reilusti kaurankuoria, sekoitin ja jatkoin mäskäystä. Valtaosa vierteestä kiersi edelleen ylivuotoputken kautta, ja huuhtelu oli hyvin hidasta. Tukkoisuudesta huolimatta mäskäystehokkuus kasvoi huomattavasti.

Laitteiston Beersmith-profiilissa on vielä hieman säätöä, vierrettä tuli vähäsen odotettua vähemmän. Täytyy kiinnittää lisää huomiota vierremääriin eri vaiheissa, veikkaan että olin arvioinut sekä keitto- että rupahäviöt vähäsen alakanttiin. Suuresta virheestä ei onneksi ole kyse.

Hiivasin vierteen sunnuntai-iltana dekantoidulla startterilla, jonka olin jättänyt käymiskaappiin tasaantumaan samaan lämpötilaan vierteen kanssa. Maanantai-iltana vesilukko pulputteli jo hissukseen. Aikataulullisista syistä joudun nostamaan käymislämpötilaa vähän turhan nopeasti, mutta eiköhän tästä silti ihan juotavaa tavaraa tule.

21.2. - Aamulla termostaatti 14 °C:een.
22.2. - Aamulla termostaatti 16 °C:een.
23.2. - Aamulla termostaatti 18 °C:een.
24.2. - Illalla termostaatti 21 °C:een.
28.2. - SG 1.014.
6.3. - FG 1.013 -> 6,17 % vauhtia. Paineistin kegin ja asetin termostaatin 0,5 °C:een.
9.3. - Kegitin ja siirsin keezeriin karbonoitumaan.

Keezerin perusparannus

Keezer eli keg freezer on kaikessa yksinkertaisuudessaan pakastin, jonka oma termostaatti on tavalla tai toisella ohitettu jotta lämpötila pysyy plussan puolella. Sen tehtävä on pitää yksi tai useampi oluttynnyri tarjoilulämpötilassa, ja usein tarjoiluhanat on integroitu keezeriin tavalla tai toisella. Oman yksilöni rakensin syksyllä 2015 arkkupakastimesta, jonka kantta korotin puisella kaulurilla. Kegit olisivat mahtuneet pakastimeen ilman kauluriakin, mutta kauluri mahdollisti hanojen kiinnityksen muokkaamatta itse pakastinta mitenkään. Ensimmäinen, hyvin rujo proof-of-concept -henkinen versio käsitti kolme kompensaattorihanaa, ja kaulus oli käsittelemätöntä kestopuuta. "Tiivisteet" kannen ja kauluksen välissä olivat jesarilla kiinnitettyä ja suunnilleen oikeaan muotoon leikattua styroksia. Termostaattina toimi jatkojohdon virtaa pätkivä STC-1000, joten pakastimen omiin sähköihin ei tarvinnut koskea.

Hyvin pian ensimmäisen version jälkeen piilotin ruman kestopuurungon höylätyn, hiotun ja huomattavasti leveämmän lautakauluksen sisälle ja lisäsin kaksi kiinalaista hanaa. Käsittelin kauluksen tummalla petsillä, joka ikävä kyllä oli vesiliukoista. Kaulus oli silti sellaisenaan käytössä lähes kaksi vuotta, vuotavat kiinalaiset hanat tosin vaihdoin alkuperäisten kompensaattorihanojen mallisiin noin vuoden hajoilun jälkeen. Viimeisimmän muuttoni yhteydessä keezer piti purkaa kuljetusta varten, ja päätin käsitellä kaulurin uudelleen mustalla öljyliukoisella petsillä ja lakalla.
Keezer edellisen muuton jälkeen. Rosterikourusta olen luopunut, ja hanojen suuttimet ovat nykyään rosteria.
Vaikka keezer olikin ajanut asiansa mallikkaasti ensimmäisestä versiosta asti, oli siinä joitakin ikäviä piirteitä. Alkuperäinen kaulusrakenne oli kaukana tiiviistä, joten seinille ja pohjalle alkoi muodostua jäätä varsin nopeasti. Ilman kierrätys pakastimen sisällä nopeutti jään kertymistä, joten en kierrättänyt ilmaa mitenkään eikä lämpötilajakauma ollut kovin tasainen. Tämä ilmeni muun muassa runsaana vaahtoamisena ensimmäistä tuoppia ottaessa, koska hanat ja niihin johtavat letkut olivat paljon olutta lämpimämpiä. STC-1000:n kotelointi oli jäänyt vähän vaiheeseen, ja termostaatti kökötti teipattuna kanteen jatkojohdon vieressä. Olutletkut alkoivat myös olla elinkaarensa päässä.
Lähtötilanne.
Keezerin kunnostus alkoi tiivistämisellä. Purin kaulurin, revin vanhat styroksihirvitykset pois ja kiersin kaulurin ja pakastimen rungon väliset raot solukumitiivisteellä. Kaulurin runkoon laitoin styroksihirvitysten tilalle ensin kaapelikourua, ja kaapelikourun päälle toisenlaista solukumitiivistettä. Päätin käyttää kaapelikourua, koska suunnitelmissani on jollakin aikajänteellä lisätä kullekin hanalle virtausmittari RaspberryPintsia varten sekä useampi lämpöanturi tarkempaa lämpötilan säätöä varten. Viimeiset raot täsmäpaikkasin kolmannen mallisella solukumitiivisteellä. Jälkikäteen ajateltuna olisin ostanut enemmän kaapelikourun päällä käyttämääni tiivistettä ja vaihtanut myös kannen alkuperäisen tiivisteen siihen, mutta toimii tämä näinkin.

Alunperin tarkoituksenani oli vaihtaa letkuliittimet John Guest -liittimiin ja letkut Valparin jäykempiin ja ohuempiin. Ennen liittimien tilausta löysin kuitenkin panokaapistani noin seitsemän metriä letkua, jonka olemassaolon olin unohtanut. Tämä riitti paremmin kuin hyvin letkujen vaihtoon, joten jätin liittimet entiselleen. Letkujen vaihdon yhteydessä purin ja pesin kaikki hanat ja liittimet, ja lisäsin kunkin hanan perään letkun ympärille 40 cm pätkän kupariputkea tehostamaan jäähdytystä.

Hanat purettuna odottamassa pesua.
Letkujen kylmänä pysymistä auttava kupariputki.
Lopputulos sisältä. Lämpöanturi on upotettu kahden litran vesipulloon, jonka vieressä oleva tuuletin tasaa lämpötilaeroja. Säilötyt hiivat mahtuvat tuulettimen viereen kompressorin kummulle.
Viimeisinä parannuksina integroin STC-1000:n suoraan pakastimen sähköihin, ja tein kaasuletkulle läpiviennin kauluriin. Toinen kaasuletkuista kulkee edelleen kannen ja kaulurin välistä, mutta olen lisäämässä keezeriin sekundaariregulaattorin lähiaikoina, jolloin toista ulkopuolelta tulevaa kaasuletkua ei enää tarvita. Sekundaariregulaattori mahdollistaa eri kegien pitämisen eri painetasoilla, jolloin karbonaation suhteen ei tarvitse tehdä kompomisseja vaan voin tarjoilla hefeweizenit lähempänä kolmea volsia ja brittialet lähempänä kahta.

Kaiken kaikkiaan perusparannukseen paloi yhden viikon arki-illat ja valtaosa lauantaista. Pelkästään purku, pesu, desinfiointi ja kuivaus ottivat kolme iltaa. Työ kuitenkin kannatti, sillä keezer on ollut taas käytössä yli neljä viikkoa eikä jäätä ole muodostunut mihinkään. Kosteudenpoistajan olen tyhjentänyt kerran, vaikka vettä oli kertynyt alle desilitra. Kupariputket poistavat ylimääräisen vaahtoamisen kokonaan, ja voin käyttää maistiaisten tarjoiluun jopa pieniä ~desin vetoisia festarilaseja.
Valmis! Vieressä näkyvälle käymiskaapille tullee samainen projekti eteen lähitulevaisuudessa...

tiistai 27. marraskuuta 2018

#73 Imperial Porter

Pitkästä aikaa portteria, vahvanpuoleista sellaista. Ainakin puolet mennee pulloon ja kellariin kunhan saan aikaiseksi investoida jonkinnäköiseen beer guniin.

Koska Arseganin deadspace on seitsemän litran luokkaa, jouduin pitämään vesi-mallassuhteen varsin matalana jotta vettä jäisi huuhteluunkin. Olen ollut huomaavinani, että löysemmällä mäskillä konversio tapahtuu nopeammin - tämän vuoksi päätin mäskätä suosiolla kaksi tuntia. Päätin myös keittää vierrettä kaksi tuntia lisää huuhteluvettä saadakseni.

#73 Imperial Porter
Panopäivä: 24.11.2018

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.086 (1.092)/1.019 (1.016)/8,95 (10,19) %
70 % efficiency
58,7 IBU, 97,5 EBC
18 (17,5) l

Vesi: Ca 102, Mg 4, Na 30, Cl 60, SO4 51, HCO3 242

Mäskäys:
6,00 kg (80,0 %) Simpson's Finest Maris Otter
0,80 kg (10,7 %) Simpson's Brown Malt
0,30 kg (4,0 %) Simpson's Crystal DRC
0,20 kg (2,7 %) Simpson's Crystal Dark
0,20 kg (2,7 %) Simpson's Crystal Extra Dark

120 min @66 °C (24 l vettä)
10 min @78 °C

Huuhtelu 9 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 120 min:
FWH - 10 g (24,2 IBU) Columbus @16,3 % AA
20 min - 20 g (24,4 IBU) Columbus @16,3 % AA
5 min - 20 g (8,0 IBU) Columbus @16,3 % AA

Käyminen:
Wyeast 1450 Denny's Favorite @18 °C, pitchaus 17 °C

Tällä kertaa startterin virkaa toimitti viikkoa aiemmin pantu Centennial Brown. Kegitin siis brown alen normaalisti, ja valutin jäähdytetyn vierteen suoraan hiivakakun päälle käymiskegiä sen kummemmin putsaamatta. Kanteen ja sen välittömään ympäristöön kuivahtaneet krausen-muhjut toki pyyhin pois Star-Sanissa uitetulla liinalla.

Vesiprofiililla tavoittelin Lontoota, ja laskin sopivat lisäykset kipsiä, kalsiumkloridia, kalkkia sekä ruokasuolaa Brewer's Friendin laskurilla. Niinkuin tummien maltaiden kanssa usein käy, arvioitu pH osui sopivalle alueelle ilman happolisäystäkin.

Tällä kertaa alistuin lisäämään kaurankuoria mäskiin heti. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi, sillä kuoristakin huolimatta mäski päästi vierrettä lävitseen varsin heikosti ja lämpötila vaeltelikin alkuun noin 65-68 °C välillä. Myös huuhtelu oli hyvin hidasta, ja kiehumisen alettua mäskistä valui vielä kolmisen litraa vierrettä. Tämä osa vierteestä jäi hyödyntämättä, joka selittää normaalia vähäisemmän vierremäärän keiton päätteeksi.

Käyminen alkoi sunnuntaiaamupäivänä vierteen lämpötilan noustua 18 °C paikkeille.

18.12. - Käy hyvin harvakseltaan, SG 1.042. Lisäsin noin puoli pussia amylaasientsyymiä ja S04.
17.1. - FG 1.017 --> 10,07 % ABV
30.1. - Kegiin. FG oli pudonnut vielä aavistuksen, 1.016 -> 10,19 % ABV.