#64 Saison #3

Näillä näkymin viimeinen vanha resepti, kesäksi pantu oikein mukava saison. Jos panisin uudelleen niin nostaisin veden mineraalitasoja ja säätäisin humalointia vähän aromivoittoisemmaksi, esimerkiksi 10+10 g @15 min ja 40+40 g @5 min.

Kaikenkaikkiaan hyvin mukava kilju, pohjamaltaasta löytyi kevyttä hunajaisuutta jälkimakuun ja humaloinnista irtosi mietoa sauvignon blanc -henkistä herukanlehteä.

#64 Saison #3

Panopäivä: 10.5.2018

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.063 (1.058)/1.008 (1.005)/7,38 (6,97) %

66 % efficiency

31,5 IBU, 7,7 EBC

18 l

Vesi: Ca 23, Mg 4, Na 9, Cl 8, SO4 30, HCO3 57 (ei käsitelty)

Mäskäys:

4,00 kg (80,0 %) Weyermann Barke Pilsner

1,00 kg (20,0 %) Château Wheat Blanc

90 min @64 °C (19,5 l vettä)

10 min @76 °C

Huuhtelu 10 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:

20 min - 20 g (10,6 IBU) Hallertau Blanc @6,5 % AA

20 min - 20 g (17,9 IBU) Nelson Sauvin @11,0 % AA

15 min - puolikas Protafloc

1 min - 30 g (1,1 IBU) Hallertau Blanc @6,5 % AA

1 min - 30 g (1,9 IBU) Nelson Sauvin @11,0 % AA

Käyminen:

FM21 Saison Greetings @27 °C, pitchaus 18 °C

Startteroitu vajaata vuotta aiemmin säilötty hiiva. Mäskin pH säädetty maitohapolla kohdilleen. Hiiva ei tahtonut flokkuloitua millään ja maistui jostain syystä todella ikävältä, joten kirkastin oluen liivatteella.

#70 Flanders Red (solera)

Vaimoni pitää hapanoluista, ja erityisesti flanders red alet kuten Rodenbachin Alexander ovat hänen herkkujaan. En kuitenkaan ollut vielä yhtään sellaista pannut, koska erittäin hidas kypsytys arvelutti. Mitä jos oluesta ei tulisikaan hyvää, tai mitä jos siitä tulisi erittäin hyvää ja sitä olisi vain yksi kegillinen?

Etsiessäni lähtökohtaa reseptille törmäsin nopeasti soleramenetelmään. Menetelmää hyödynnetään erilaisten ikäännytettyjen nesteiden, kuten balsamicon ja portviinin, valmistuksessa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan soleramenetelmän ideana on jättää aina osa pullotettavasta erästä kypsytysastiaan, ja täyttää astia nuoremmalla erällä. Jos "vaihdettava" osuus on alle puolet erästä, kypsyvän nesteen keski-ikä kasvaa. Erityisesti hapanoluiden yhteydessä kypsytysastiaan jäävää osuutta voi pitää ikäänkuin juurena, jonka pöpöt ja hiivat jatkavat työtään kun pullotuksen yhteydessä saavat nuorempaa olutta tai vierrettä syötäväksi.

Reseptin pohjana käytin The Yeast Bayn reseptipankin Askers Flanders Rediä ja Sour Red Soleraa. Vehnähiutaleet* lisäsin vasta alkaessani nostaa lämpötilaa ulosmäskäystä kohti saadakseni tärkkelyspitoista vierrettä.

#70 Flanders Red

Panopäivä: 21.10.2018

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.058 (1.064)/1.013/ 5,94 %

72 % efficiency

3,5 IBU, 30,9 EBC

36 l

Vesi: Ca 77, Mg 4, Na 16, Cl 78, SO4 82, HCO3 57

Mäskäys:

3,00 kg (28,8 %) Château Pale Ale

3,00 kg (28,8 %) Château Vienna

2,00 kg (19,2 %) Château Munich Light

0,50 kg (4,8 %) Château Arôme

0,50 kg (4,8 %) Château Special B

1,40 kg (13,5 %) Nalle Vehnähiutale*

40 min @50 °C (34 l vettä)

60 min @69 °C

10 min @78 °C

Huuhtelu 19,7 litralla ~90 °C vettä, josta 2,5 l vehnähiutaleiden sekaan ulosmäskäyksen aluksi

Keitto, 120 min:

FWH - 25 g (3,5 IBU) Strisslespalt @1,8 % AA

Käyminen:

TYB Melange + Brussels Brettanomyces Blend

Wyeast 3763 Roeselare Blend

Sekä Melange että Roeselare olivat päiväysvanhoja, joten tein molemmille 500 ml startterit panopäivän aluksi. Tarkoitus ei ole niinkään kasvattaa hiivoja ja pöpöjä, vaan ainoastaan aktivoida ne.

Mäskäyksessä ei ollut mitään ihmeellistä, 9 kg mallasta mahtui piippuun helposti ja 3:1 vesi-mallassuhteellakin kattilaan jäi hyvin tilaa. Jouduin rajoittamaan vierteenkierrätystä hieman, jonka seurauksena mäski pääsi kuumenemaan melkein 71-asteiseksi. Bretta syönee pitkäketjuisetkin sokerit, joten väliäkö tuolla.

Lueskelin Milk The Funkin wikistä, että lambic-mäskit (tai yleisemmin turbid-mäskäyksessä) huuhdellaan usein lähes 90-asteisella vedellä tanniinien irroittamiseksi. Päätin tapojeni vastaisesti lämmittää vettä hanakuumaa lämpimämmäksi liedellä 7 l kattilalla sekä litraisella vedenkeittimellä. Välinerajoitteiden vuoksi huuhtelu tapahtui useassa erässä lämpötilojen pyöriessä jossain 80-95 °C alueella.

Tämä oli toinen panoni Arseganilla, ja tajusin tällä kertaa jättää bazooka-filtterin pois. Whirlpool pelittikin hienosti huolimatta siitä, että heitin humalat (kaikki 25 grammaa) kattilaan ilman humalaputkea tai -palloa. Jäähdytys oli myös yllättävän tehokas, puolisen tuntia kiehuvasta 18 °C:seen.

Laitoin kegit huoneenlämpöön odottamaan pöpöstartterien heräämistä, ja samalla tein brettalle 500 ml herättelystartterin stir platelle. Maanantai-iltana Melange oli herännyt ja vaahtosi komeasti, joten pitchasin sen toiseen kegiin.

20.1. - Kolme kuukautta panopäivästä. Roeselaren SG 1.018, maku hyvin Rodenbach-henkinen. Hapanta on, mutta hammaskiilteet pysyvät entisellään. Melangen SG 1.010, ei niin moniulotteista kuin Roeselare, mutta erittäin hyvää tämäkin. Melangessa on Cantillon-henkistä karheutta happamuudessa, varmaan tuosta brettablendistä peräisin. Alunperin tarkoitus oli ottaa ensimmäiset maistiaiset 6 kk kohdalla ja pullottaa 9-12 kk välillä, mutta luulen että pullotan jo 6 kk kohdalla ja panen samalla uutta vierrettä. Mallaspohja vaikuttaa todella hyvältä, enkä usko tekeväni siihen muutoksia ellei ole pakko. Kaiken kaikkiaan erittäin positiiviset fiilikset tästä kokeilusta, saattaa olla että pyhitän kolmannenkin kegin soleralle...
26.3. - Reilut viisi kuukautta panopäivästä. Melangen SG 1.008, eli 7,4 % paikkeilla alkoholipitoisuus. Lisäsin pullonpohjat 3 Fonteinen Kriekistä ja Woodfourin Quercus Reserve Fragariasta. Voisi olla happamampikin, maku on aika yksiulotteinen. Tämän voisi laittaa kypsymään vadelmien tai hapankirsikoiden kanssa. En blendaa Roeselare-erän kanssa ainakaan ensimmäisessä pullotuksessa, ja jatkan pullonpohjien lisäilyä. Roeselaren SG 1.014-1.015 eli noin 6,5 % alkoholia, huomattavasti parempi ja moniulotteisempi, mennee pulloon sellaisenaan pääsiäisen tienoilla.
14.8. - Vajaa kymmenen kuukautta panopäivästä. Pääsiäinen tuli ja meni, en ole vielä pullottanut mitään. Melangen ominaispaino on nyt 1.006, eli noin 7,6 % abv. Alkaa olla todella hapanta. Maku on edelleen aika yksiulotteinen, tämän hetken suunnitelma on kypsyttää mustikoiden kanssa. Lisäsin pullonpohjat 3 Fonteinen mainiosta geuzesta. Roeselaren ominaispaino on puolestaan 1.012, eli noin 6,8 % abv. Makuun on ilmestynyt jännää karvautta, jonka toivon pehmenevän kypsytyksessä. Suunnitelmana on edelleen pullottaa Roeselarea sellaisenaan ainakin nyt ensimmäisessä pullotuksessa, ja hankkia Rodenbachin vintageja ja lisätä niiden pullonpohjia jatkeeksi soleraan. Suunniteltu pullotus- ja panopäivä on 19.10., eli kyllä sitä vaan vuoden malttaa odottaa kun pitää itsensä kiireisenä.
20.10. - Vuosi panopäivästä. Molempien ominaispainot olivat samat kuin viime mittauksessa. Roeselaren karvaus oli hävinnyt, ja pullotin sitä 20x37,5 cl sellaisenaan. Lisäsin sokeria noin 2,6 volsin karbonaatioon ja kaveriksi puoli teelusikallista Lalvin EC-1118 -samppanjahiivaa. Melange oli edelleen todella hapanta, ja erotin kegistä 8 litraa kypsymään mustikoiden ja mustaherukoiden kanssa. Molempia marjoja oli kilo, eli yhteensä 250 grammaa marjaa per litra.
22.10. - Seuraavan erän pano.
12.5.2020 - Melkein 7 kk marjojen kanssa muhinut Melange meni pulloon. FG 1.009 eli noussut viime mittauksesta, ilmeisesti marjojen mukana tuli jotain hiivoille ja pöpöille kelpaamatonta. Värin puolesta uskoisi punaviiniksi, maku on hilloinen ja tallinen eikä niin hapan kuin viimeksi maistaessa. Pulloon sain 18x37,5 cl ja totesin pullotusjärjestelyni huonoksi lapon vuotaessa. Seuraavat soleraerät pullotan kegistä pienellä paineella picnichanan kautta.

#69 ESB #4

Täydellisen bitterin metsästys jatkui lauantaina neljännen iteraation merkeissä. Samalla pääsin testaamaan uutta panolaitteistoani: Arsegan Easybrew-50. Kyseessä on 50-litrainen versio kiinankattilasta, jota myydään mm. Brew Devilinä ja Brew Monkina maasta riippuen.

Bitterin ensimmäisen version panin kevättalvella 2017. Pohjana käytin Homebrewtalkin foorumeilta löytämääni Common Room ESB:n reseptiä. Omassa versiossani oli 4 kg Thomas Fawcettin Maris Otteria, 300 g Simpsonsin Crystal T50:tä sekä 100 g Simpsonsin Crystal Darkia. Humalointiin 20 g Fuggles & EKG first worttina, 10 g molempia 20 min ja 10 g molempia 0 min. Hiivana Fullersin WLP002. OG oli 1.050 ja kävi 1.011 asti, eli noin 5,2 % alkoholia. Olut onnistui varsin hyvin, mutta kaipasi vähän lisää karamellia ja runkoa.

Toiseen iteraatioon tuplasin karamellimaltaiden ja myöhempien humalalisäysten määrät. Katkero meni tässä versiossa överiksi, aistituntemukseen vaikutti varmaan myös tuo varsin palaneen makuinen Crystal Dark noin 10 IBUn kasvun lisäksi.

Kolmannen version panin kuluvan vuoden alkupuolella. Mallaspohjana oli 4,5 kg Simpsons Maris Otter, 250 g Simpsons Crystal T50 sekä 250 g Simpsons Crystal Heritage. Odotettua korkeamman OG:n (>1.060) ja vaihtuneen hiivan (WLP002 -> FM13 Irish Darkness) vuoksi päädyin kuivahumaloimaan reilulla kädellä, ja lopputulos muuttui britti-IPAksi. Mallasprofiilin puolesta olut alkoi kuitenkin olla jo varsin lähellä.

Neljännen iteraation strategisiksi mitoiksi valikoituivat alle 1.060 OG ja 40 IBUa. Aiempien erien perusteella olin todennut Simpsonsin Heritagen ja T50:n mainioiksi maltaiksi, ja päätin lisätä vielä Golden Naked Oatsia kuultuani siitä paljon hyvää. Maris Otteria ei ollut "normiversiona", joten tilasin Low Colour -versiota. Fullersin hiivakanta (WLP002, 1968, A09) sopii näihin brittitouhuihin jostain kumman syystä kovin hyvin, joten tilasin sitä Imperial Yeastin kasvattamana. Humalointi ei mielestäni tullut kahdessa ensimmäisessä yrityksessä tarpeeksi esille, kolmannessa taas kuivahumaloinnin myötä vähän liikaakin. Päädyin siis lisäämään humalan määrää ja skippaamaan varsinaisen katkerolisäyksen, niinkuin olen tehnyt valtaosassa oluistani jo pidempään.

#69 ESB #4

Panopäivä: 20.10.2018

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.059 (1.054)/1.016 (1.018)/5,69 (4,85) %

66 % efficiency

42,7 IBU, 28,2 EBC

18 l

Vesi: Ca 83, Mg 4, Na 9, Cl 57, SO4 109, HCO3 57

Mäskäys:

4,00 kg (80,0 %) Simpsons Low Colour Maris Otter

0,40 kg (8,0 %) Simpsons Crystal Heritage

0,30 kg (6,0 %) Simpsons Crystal T50

0,30 kg (6,0 %) Simpsons Golden Naked Oats

60 min @67 °C (22,0 l vettä)

10 min @78 °C

Huuhtelu 6,5 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:

20 min - 50 g (15,9 IBU) East Kent Goldings @4,2 % AA

20 min - 50 g (18,2 IBU) Fuggle @4,9 % AA

15 min - puolikas Protafloc

5 min - 30 g (3,1 IBU) East Kent Goldings @4,2 % AA

5 min - 30 g (3,7 IBU) Fuggle @4,9 % AA

Käyminen:

Imperial Organic Yeast A09 Pub @20 °C, pitchaus 17 °C

Muutamaa päivää ennen panoa tein hiivasta 2 l startterin. Panopäivänä otin hiivaa startterista talteen noin litran kolmeen uunissa steriloituun lasipurkkiin ja laitoin loput jääkaappiin cold crashiin.

Ennen mäskäystä laskin mineraalilisäykset Brewer's Friendin laskurilla. Laskuri näytti mäskin pH:n olevan sopivalla alueella, joten en lisännyt happoa. Itse mäskäys meni Arseganilla kivuttomasti, mutta jatkossa näin pienellä mallasmäärällä käytän paksumpaa vesi-mallassuhdetta - huuhteluun jäi niin vähän vettä, että sokereita jäi varmasti mäskin sekaan ja tehokkuus olikin vain 66 %.

Tilaamani hop spider ei ole vielä saapunut, joten NEIWAsta viisastuneena jaoin humalat kahteen kuivahumalointiputkeen (60 g/putki) ja kolmeen humalapalloon (13 g/pallo). Varoituksista huolimatta päätin myös kokeilla Arseganin mukana tullutta bazookafiltteriä pumpun imussa. Sehän meni heti keiton aluksi tukkoon, joten whirlpool ei onnistunut ja jouduin siirtämään vierteen hanalla pumpun sijaan. Onneksi tein testipanoni yhden kegin eräkoolla, ja kattila oli tarpeeksi kevyt että sain sen nostettua jakkaralle siirtoa varten. Humalaa oli tällä kertaa sopivasti kuhunkin säiliöön, eikä pellettejä jäänyt kastumatta tai hajoamatta.

Mukana tullut jäähdytin on todella massiivinen vanhaan 8 mm/10 m -kupariputkesta vääntämääni verrattuna. Jäähdytyspinta-alasta jää toki paljon hyödyntämättä vajaalla eräkoolla, mutta siitä ja whirlpoolin puutteesta huolimatta jäähdytysteho oli ihan kohdallaan. Jäähdytin 23 °C asti jäähdyttimellä, ja laitoin jäähtymään rauhassa loppuun käymiskaappiin.

Sunnuntaiaamuna huomasin vierteen jäähtyneen pari astetta termostaatin asetusta alemmas, vajaaseen kuuteentoista asteeseen. Syyksi paikallistin vesilukkona käyttämäni 5 l muovitonkan jäätymisen tsekkipilsin lageroitumisen aikana - noin kolmen kilon jääkimpale jäähdytti käymiskaappia varsin tehokkaasti. Pitchasin dekantoidun startterin sunnuntai-iltana noin 17 °C vierteeseen ja asetin termostaatin 20 °C. Maanantaiaamuna lämpötila oli noussut melkein 19 °C:seen, ja vesilukko lauloi iloisesti.

30.10. - Ominaispaino 1.017, vesilukko on ollut hiljaa useamman päivän mutta pinnalla oli vielä pieni krausen. Tuoksuu erittäin lupaavalta, mausta on aikaista sanoa mitään lämpimänä, hapottomana ja hiivaisena.

8.11. - Ominaispaino 1.018, mittavirhe lämpötilan osalta tmv. viimeksi? Tuoksu ehtaa Fullersia, maku kohdillaan. Suutuntuma liukuu turhan kuivaksi/karheaksi. Katkeroa tuntuu kuitenkin olevan sopivasti korkeaan final gravityyn nähden. Aikaistahan tämä on alle kolmeviikkoista, lämmintä ja hapotonta olutta analysoida, mutta kenties vähemmän Heritagea ja matalampi mäskäyslämpötila seuraavaan iteraatioon? Siirsin pöntön huoneenlämmöstä käymiskaappiin, asetin termostaatin yhteen asteeseen ja hiilidioksidia 35 psi:n paineella. Kegitys lauantaina.

14.11. - Kuivuus/karheus suutuntumassa liittyi todennäköisesti suspensiossa olleeseen hiivaan, nyt reilu neljä vuorokautta kegityksen jälkeen olut on kirkastunut ja suutuntuma on hyvin pehmeä. Lämpimänä tuoksua dominoinut marmeladi ei tule hanakylmänä (noin 5 °C) esille, eikä tuopillisen eliniän aikanakaan ehdi esiin nousta. Humaloinnista en myöskään saa kiinni - liittynee taas kuivahumalointiputken käyttöön keittohumaloinnissa. Hop spiderini onneksi saapui viimein, eli ongelma ratkennee seuraavassa keitossa. Juotavuudeltaan olut on joka tapauksessa huippuluokkaa, mutta reseptin seuraava iteraatiokin on jo työn alla.

20.1. -  Maku on selkiytynyt parissa kuukaudessa huomattavasti. Lämmetessä tulee esiin hunajaista karamelliä ja marmeladia, humala tosin peittää paljon mallasta alleen. Seuraavan iteraation resepti on valmis, ja raaka-aineet menevät lähiaikoina tilaukseen. Tämä on kyllä jo hyvin lähellä omaan suuhun täydellistä bitteriä.

#68 Jämästout

Vuosien varrella varastoon ehtii kertyä jos jonkinlaista vajaata mallaspussia. Edesmenneen Brewcatin kokonaisia kiloja suosinut hinnoittelu tehosti tätä erityisesti, kun reseptin vaatima 300 g erikoismallasta maksoi rouhittuna melkein yhtä paljon kuin kilo. Nykyään olen sentään oppinut tilaamaan vähämenekkisempiä raaka-aineita vain tarpeeseen.

Edellisestä imperial stoutista oli lähes neljä vuotta aikaa, joten päätin yhdistää  varaston jämäerikoismaltaat ja loput pale zero -säkistä. Vanhimmat maltaat olivat vuodelta 2015, ja löytyihän pakastimestakin avattu pussi samana vuonna hankittua Chinookia satovuodelta 2014. Pelletit tuoksuivat ihan normaaleilta, ja ravistin hihasta alfahapoiksi 9 % - lähtötilanne oli 12 %. Koska karamellimaltaita oli reilunlaisesti, päätin  vielä lisätä keittoon puoli kiloa demerarasokeria lopputulosta ohentamaan.

#68 Jämästout

Panopäivä: 29.9.2018

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.103 (1.097)/1.030 (1.026)/9,98 (9,64) %
62,5 % efficiency

84,7 IBU, 129,6 EBC

17 l

Vesi: Ca 29, Mg 4, Na 75, Cl 62, SO4 47, HCO3 138

Mäskäys:

6,35 kg (70,9 %) Viking Pale Zero
0,73 kg (8,1 %) Weyermann Roasted Barley
0,54 kg (6,0 %) Thomas Fawcett Pale Crystal
0,38 kg (4,2 %) Simpsons Dark Crystal
0,31 kg (3,5 %) Viking Crystal 50
0,15 kg (1,7 %) Thomas Fawcett Pale Chocolate

90 min @68 °C (19,5 l vettä)
20 min @78 °C (2 l kiehuvaa vettä nopeuttamaan nostoa)

Huuhtelu 12 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 90 min:
FWH - 40 g (45,5 IBU) Chinook @9,0 % AA
20 min - 67 g (39,2 IBU) Chinook @9,0 % AA
15 min - 500 g demerarasokeria (5,6 % sokerinlähteistä)

10 min - puolikas Protafloc

Käyminen:

WLP090 San Diego Super @18 °C, pitchaus 17 °C

Kasvatin startterin keväällä talteenotetusta hiivasta kahdessa 2 l erässä, jälkimmäisestä otin kaksi salsapurkillista talteen myöhempää käyttöä varten.

Mäskipatja meni tukkoon lähes välittömästi kierrätyksen aloittamisen jälkeen, joten lisäsin reilusti kaurankuoria jonka jälkeen kierrätys alkoi taas toimia. Lämpötilan nosto ulosmäskäykseen osoittautui vaikeaksi, koska liian hitaalla kierrätyksellä vierre alkoi ilmeisesti kiehua valepohjan alla hyvin nopeasti, ja liian nopealla kierrätyksellä mäskipatja meni tukkoon. Kattilassa oli sen verran tilaa, että päätin lisätä huuhteluvesistä kaksi litraa kiehuvana nopeuttamaan lämpötilannousua.

Tyypilliseen tapaani siirsin vierteen keittokattilaan pumpulla, ja kun pumppu alkoi haukkoa tyhjää kallistin mäskäyskattilaa sen verran että loputkin vierteestä siirtyivät keittokattilaan. Paksuun mäskipatjaan jäi kuitenkin tässä vaiheessa pari litraa vierrettä, joka valui kattilan pohjalle hitaasti. Huomasin tämän vasta kattilaa pestessäni, ja käymisastiaan päätyi odotettua vähemmän vierrettä.

Pitchasin lauantai-iltana dekantoidun startterin, ja sunnuntai-iltana olut kävi jo hyvin aggressiivisesti. Lisäksi laitoin 36 grammaa tummapaahtoisia amerikkalaisia tammilastuja likoamaan 180 millilitraan Jim Beamia, lisään ne kypsytyskegiin sitten parin viikon päästä kun käyminen on loppumaan päin.

5.10. - Käyminen alkaa olla lopussa, termostaatin asetus nostettu 18 -> 22 °C
11.10. - Vaikuttaa pysähtyneen 1.038, makeaa on.
19.10. - Edelleen 1.038, lisätty 4 g pussillinen amylaasientsyymiä.
30.10. - Amylaasientsyymi auttoi, nyt 1.029. Lisäsin tammilastut ja bourbonin.
17.11. - Kegitetty, FG 1.026 -> 9,6 % ABV. Karbonoimattomana ja lämpimänä aika mukava, tammi tukee runkoa kivasti ja bourbonia on hyvin kevyt häivähdys. Olin lisännyt tammilastut sellaisenaan ilman sihtipalloa tmv, joten käymiskegin nousuputki meni siirtäessä tukkoon. Kaikenkaikkiaan 15-16 litraa päätyi hyötykäyttöön.
25.11. - Ensimaisto. Helvetin makeaahan tästä tuli, suorastaan sokerista. Pienissä annoksissa ihan jees. Jostain syystä tuntuu paljon makeammalta kuin kegittäessä tai edes ennen amylaasientsyymin lisäystä. Olisiko entsyymi voinut pilkkoa pitkäketjuisempia sokereita lyhyemmiksi niin paljon, että hiiva väsähti kasvaneen alkoholipitoisuuden vuoksi jolloin käymättä jääneet lyhytketjuiset sokerit jäivät tuomaan makeutta?
20.1. - Sokerisuus katosi kun karbonointi asettui kohdalleen. Hyväähän tästä lopulta tuli. Bourbonia ei enää maista, vaniljaa maussa on edelleen mutta eri tavalla. Sen verran paksua, että menee ehdottomasti jälkiruokakastiin - puolen litran tuoppi on jo reilusti liikaa.