#75 ESB #5

Lauantaina panovuorossa oli ESB:n seuraava iteraatio. ESB #4 oli jo varsin hyvä, mutta vielä löytyi viilattavaa. Tällä kertaa käytin pohjamaltaana Simpsonsin Low Colouria voimakkaamman makuista Thomas Fawcettin Maris Otteria. Erikoismaltaissa pidin Crystal Heritagen mukana, mutta heivasin T50:n ja Golden Naked Oatsin pois. Otin lisäksi mukaan vähäsen Crystal DRC:tä, jonka luvataan tuovan makuprofiiliin voimakasta karamelliä ja kevyttä luumuisuutta sekä rusinaisuutta.

Humalointiin otin mukaan uusina lajikkeina Challengerin ja Targetin, joita myös Fuller's käyttää ESB:ssä. Vähensin humalointia hieman edellisestä iteraatiosta, mutta lisäsin vähäsen EKG:a ja Fugglea kuivahumalointiin.

Nostin myös käymis- ja hiivauslämpötiloja asteella lisätäkseni hiivan esterituotantoa.

#75 ESB #5

Panopäivä: 23.2.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.056 (1.053)/1.014 (1.016)/5,57 (4,92) %

77 % efficiency

31,6 IBU, 25,5 EBC

18 l

Vesi: Ca 83, Mg 4, Na 9, Cl 57, SO4 109, HCO3 57

Mäskäys:

3,60 kg (90,0 %) Thomas Fawcett Maris Otter

0,30 kg (7,5 %) Simpsons Crystal Heritage

0,10 kg (2,5 %) Simpsons Crystal DRC

75 min @66 °C (19 l vettä)

10 min @78 °C

Huuhtelu 7,4 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 60 min:

60 min - 20 g (17,2 IBU) Challenger @6,2 % AA

15 min - 10 g (2,9 IBU) East Kent Goldings @4,2 % AA

15 min - 10 g (3,4 IBU) Fuggle @4,9 % AA

15 min - puolikas Protafloc

5 min - 20 g (3,4 IBU) Challenger @6,2 % AA

5 min - 20 g (4,7 IBU) Target @8,4 % AA

Käyminen:

Imperial Organic Yeast A09 Pub @21 °C, pitchaus 18 °C

Kuivahumalointi:

5 pv - 15 g East Kent Goldings @4,2 % AA

5 pv - 15 g Fuggle @ 4,9 % AA

Tein panopäivää edeltävänä tiistaina noin 1,8 litran startterin kolmesta purkista edellisen ESB:n panopäivänä talteenotettua hiivaa. Panopäivänä otin samaisesta startterista kaksi noin kolmen desin purkillista hiivaa talteen ennen startterin cold crashia.

Tilaamani rakotulkki ehti saapua tämän ja Vienna Lagerin panojen välissä, joten sain säädettyä myllyn tarkemmin. Ensimmäisellä kokeilulla käyttämäni luottokortin paksuus oli noin 0,75 mm ja lopputulos oli liian hienoa, joten päätin kokeilla 0,9 mm rakoa. Olin unohtanut ladata porakoneen akut edellisen panopäivän jäljiltä, eikä niissä riittänyt virtaa kuin noin kilon rouhimiseen. Mylly oli yllättävän nopea käsipelilläkin, eikä loppujen maltaiden rouhimisessa mennyt kauaa toisen panomiehen avustaessa.

Veden säädin vastaamaan ESB #4:n yhteydessä hyväksi todettua profiilia. Mineraalilisäykset laskin tuttuun tapaan Brewer's Friendin laskurilla, ja tälläkin kertaa laskuri ennusti mäskin pH:n olevan sopivalla alueella ilman happolisäystä.

Mäskipatja veti aluksi varsin huonosti tälläkin rouhintakarkeudella huolimatta melko reippaasta määrästä kaurankuoria. Jostain syystä patja alkoi kuitenkin päästää vierrettä paremmin lävikseen noin 45 minuutin mäskäyksen jälkeen. Aikataulullisista syistä johtuen en ehtinyt mäskätä yli 75 minuuttia, joten jätin joditestin tekemättä. Mäskäystehokkuus oli hieman huonompi kuin odotin, ja epäilen ettei konversio ollut täydellinen alun heikosta kierrosta johtuen. Rouhin seuraavan erän maltaat samalla raolla, käytän enemmän kaurankuoria ja seuraan konversiota jodilla.

Alkuperäisessä reseptissäni oli keittolisäyksenä myös 20 g Northdownia 5 min kohdalla. Humalalisäyksiä punnitessani huomasin kuitenkin, että olin unohtanut tilata kyseistä humalaa Panimonurkasta. Päätin silti pitää muut humalalisäykset ennallaan, muutama IBU sinne tänne. Ilmeisesti makuprofiilikin on hyvin lähellä Challengeria, eli mistään tajuntaa räjäyttävästä lisäyksestä ei olisi ollut kyse.

Jäähdytin vierteen vahingossa 17 °C asti, ja jätin sen lämpenemään käymiskaappiin noin vuorokaudeksi. Pitchasin dekantoidun ja huoneenlämpöisen startterin sunnuntai-iltana, ja nostin kaapin termostaatin asetuksen 21 °C:een.

1.3. - SG 1.018, heitin kuivahumalat sekaan.

6.3. - FG 1.016 -> 4,92 %. Paineistin kegin ja asetin termostaatin 0,5 °C:een.

11.3. - Kegitin ja siirsin keezeriin karbonoitumaan.

#74 Vienna Lager

Joulukuu ja tammikuu olivat panimossa hiljaisempaa aikaa tammikuun lopun keezerin kunnostusta ja mallaslaatikoiden hankintaa lukuunottamatta. Helmikuussa päätin ryhdistäytyä, ja tilasin Homebrewshopista ihan pätevän oloisen valssimyllyn vajaan 80 euron hintaan. Ostin myös säkilliset Thomas Fawcettin Maris Otteria (1,44 e/kg) ja Weyermannin Barke Viennaa (1,20 e/kg), sekä viisi kiloa Fawcettin Golden Promisea (2,39 e/kg) ja Weyermannin Dark Wheatia (2,35 e/kg). Viiden kilon erät tulivat tukevissa muovirasioissa muovipussien sijaan, which was nice.

Ensimmäiseksi panoksi itse rouhituilla maltailla valikoitui yksinkertainen Vienna lager paristakin syystä. Ensinnäkin halusin saada selkeän kuvan viennamaltaan makuprofiilista (kun sitä nyt tuli säkillinen hankittua...) ja toisekseen järkeilin, ettei hienommaksi rouhitun maltaan vaikutuksella mäskäystehokkuuteen olisi tässä niin suurta merkitystä. BJCP:n tyyliopas antaa tyylille melko kapean ominaispainoalueen, 1.048-1.055, mutta ehkä mahdollisen ylityksen tai alituksen kanssa voisi kuitenkin elää.

#74 Vienna Lager

Panopäivä: 16.2.2019

BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):

1.052 (1.059)/1.012 (1.013)/5,23 (6,17) %

79 % efficiency

26,7 IBU, 23,1 EBC

17,5 (17) l

Vesi: Ca 60, Mg 11, Na 10, Cl 76, SO4 61, HCO3 31

Mäskäys:

4,00 kg (98,8 %) Weyermann Barke Vienna

0,05 kg (1,2 %) Weyermann Carafa Special II

90 min @65 °C (19,2 l vettä)

10 min @78 °C

Huuhtelu 6,5 litralla hanakuumaa vettä

Keitto, 120 min:

60 min - 10 g (19,6 IBU) Magnum @14,2 % AA

10 min - 20 g (6,4 IBU) Hallertau Tradition @6,4 % AA

10 min - puolikas Protafloc

Käyminen:

WLP833 German Bock Lager @12 °C

Muutamaa päivää ennen panoa tein hiivasta parin litran startterin, josta otin panoa edeltävänä päivänä kaksi noin kolmen desin lasipurkillista talteen ennen startterin cold crashia.

Panopäivänä rouhin maltaat kahteen kertaan. Mylly oli kasattu siltä osin väärin, että oikeaan suuntaan pyörittäessä akseli ruuvautui heti irti. Käänsin toisen telan ympäri, ja rouhin maltaat uudelleen suoraan mallaspiippuun. Tilaamani rakotulkki ei ollut vielä saapunut, joten käytin rakona luottokortin paksuutta.

Säädin mäskäysveden haluamaani profiilia vastaavaksi epsom-suolalla, kalsiumkloridilla, ruokasuolalla ja maitohapolla. Lisäykset laskin tuttuun tapaan Brewer's Friendin laskurilla. Kun mäskäystä oli kulunut puoli tuntia, huomasin ettei mallaspeti päästä mitään lävitseen. Lisäsin joukkoon reilusti kaurankuoria, sekoitin ja jatkoin mäskäystä. Valtaosa vierteestä kiersi edelleen ylivuotoputken kautta, ja huuhtelu oli hyvin hidasta. Tukkoisuudesta huolimatta mäskäystehokkuus kasvoi huomattavasti.

Laitteiston Beersmith-profiilissa on vielä hieman säätöä, vierrettä tuli vähäsen odotettua vähemmän. Täytyy kiinnittää lisää huomiota vierremääriin eri vaiheissa, veikkaan että olin arvioinut sekä keitto- että rupahäviöt vähäsen alakanttiin. Suuresta virheestä ei onneksi ole kyse.

Hiivasin vierteen sunnuntai-iltana dekantoidulla startterilla, jonka olin jättänyt käymiskaappiin tasaantumaan samaan lämpötilaan vierteen kanssa. Maanantai-iltana vesilukko pulputteli jo hissukseen. Aikataulullisista syistä joudun nostamaan käymislämpötilaa vähän turhan nopeasti, mutta eiköhän tästä silti ihan juotavaa tavaraa tule.

21.2. - Aamulla termostaatti 14 °C:een.

22.2. - Aamulla termostaatti 16 °C:een.

23.2. - Aamulla termostaatti 18 °C:een.

24.2. - Illalla termostaatti 21 °C:een.

28.2. - SG 1.014.

6.3. - FG 1.013 -> 6,17 % vauhtia. Paineistin kegin ja asetin termostaatin 0,5 °C:een.

9.3. - Kegitin ja siirsin keezeriin karbonoitumaan.

Keezerin perusparannus

Keezer eli keg freezer on kaikessa yksinkertaisuudessaan pakastin, jonka oma termostaatti on tavalla tai toisella ohitettu jotta lämpötila pysyy plussan puolella. Sen tehtävä on pitää yksi tai useampi oluttynnyri tarjoilulämpötilassa, ja usein tarjoiluhanat on integroitu keezeriin tavalla tai toisella. Oman yksilöni rakensin syksyllä 2015 arkkupakastimesta, jonka kantta korotin puisella kaulurilla. Kegit olisivat mahtuneet pakastimeen ilman kauluriakin, mutta kauluri mahdollisti hanojen kiinnityksen muokkaamatta itse pakastinta mitenkään. Ensimmäinen, hyvin rujo proof-of-concept -henkinen versio käsitti kolme kompensaattorihanaa, ja kaulus oli käsittelemätöntä kestopuuta. "Tiivisteet" kannen ja kauluksen välissä olivat jesarilla kiinnitettyä ja suunnilleen oikeaan muotoon leikattua styroksia. Termostaattina toimi jatkojohdon virtaa pätkivä STC-1000, joten pakastimen omiin sähköihin ei tarvinnut koskea.

Hyvin pian ensimmäisen version jälkeen piilotin ruman kestopuurungon höylätyn, hiotun ja huomattavasti leveämmän lautakauluksen sisälle ja lisäsin kaksi kiinalaista hanaa. Käsittelin kauluksen tummalla petsillä, joka ikävä kyllä oli vesiliukoista. Kaulus oli silti sellaisenaan käytössä lähes kaksi vuotta, vuotavat kiinalaiset hanat tosin vaihdoin alkuperäisten kompensaattorihanojen mallisiin noin vuoden hajoilun jälkeen. Viimeisimmän muuttoni yhteydessä keezer piti purkaa kuljetusta varten, ja päätin käsitellä kaulurin uudelleen mustalla öljyliukoisella petsillä ja lakalla.

Keezer edellisen muuton jälkeen. Rosterikourusta olen luopunut, ja hanojen suuttimet ovat nykyään rosteria.

Vaikka keezer olikin ajanut asiansa mallikkaasti ensimmäisestä versiosta asti, oli siinä joitakin ikäviä piirteitä. Alkuperäinen kaulusrakenne oli kaukana tiiviistä, joten seinille ja pohjalle alkoi muodostua jäätä varsin nopeasti. Ilman kierrätys pakastimen sisällä nopeutti jään kertymistä, joten en kierrättänyt ilmaa mitenkään eikä lämpötilajakauma ollut kovin tasainen. Tämä ilmeni muun muassa runsaana vaahtoamisena ensimmäistä tuoppia ottaessa, koska hanat ja niihin johtavat letkut olivat paljon olutta lämpimämpiä. STC-1000:n kotelointi oli jäänyt vähän vaiheeseen, ja termostaatti kökötti teipattuna kanteen jatkojohdon vieressä. Olutletkut alkoivat myös olla elinkaarensa päässä.

Lähtötilanne.

Keezerin kunnostus alkoi tiivistämisellä. Purin kaulurin, revin vanhat styroksihirvitykset pois ja kiersin kaulurin ja pakastimen rungon väliset raot solukumitiivisteellä. Kaulurin runkoon laitoin styroksihirvitysten tilalle ensin kaapelikourua, ja kaapelikourun päälle toisenlaista solukumitiivistettä. Päätin käyttää kaapelikourua, koska suunnitelmissani on jollakin aikajänteellä lisätä kullekin hanalle virtausmittari RaspberryPintsia varten sekä useampi lämpöanturi tarkempaa lämpötilan säätöä varten. Viimeiset raot täsmäpaikkasin kolmannen mallisella solukumitiivisteellä. Jälkikäteen ajateltuna olisin ostanut enemmän kaapelikourun päällä käyttämääni tiivistettä ja vaihtanut myös kannen alkuperäisen tiivisteen siihen, mutta toimii tämä näinkin.

Alunperin tarkoituksenani oli vaihtaa letkuliittimet John Guest -liittimiin ja letkut Valparin jäykempiin ja ohuempiin. Ennen liittimien tilausta löysin kuitenkin panokaapistani noin seitsemän metriä letkua, jonka olemassaolon olin unohtanut. Tämä riitti paremmin kuin hyvin letkujen vaihtoon, joten jätin liittimet entiselleen. Letkujen vaihdon yhteydessä purin ja pesin kaikki hanat ja liittimet, ja lisäsin kunkin hanan perään letkun ympärille 40 cm pätkän kupariputkea tehostamaan jäähdytystä.

Hanat purettuna odottamassa pesua.

Letkujen kylmänä pysymistä auttava kupariputki.

Lopputulos sisältä. Lämpöanturi on upotettu kahden litran vesipulloon, jonka vieressä oleva tuuletin tasaa lämpötilaeroja. Säilötyt hiivat mahtuvat tuulettimen viereen kompressorin kummulle.

Viimeisinä parannuksina integroin STC-1000:n suoraan pakastimen sähköihin, ja tein kaasuletkulle läpiviennin kauluriin. Toinen kaasuletkuista kulkee edelleen kannen ja kaulurin välistä, mutta olen lisäämässä keezeriin sekundaariregulaattorin lähiaikoina, jolloin toista ulkopuolelta tulevaa kaasuletkua ei enää tarvita. Sekundaariregulaattori mahdollistaa eri kegien pitämisen eri painetasoilla, jolloin karbonaation suhteen ei tarvitse tehdä kompomisseja vaan voin tarjoilla hefeweizenit lähempänä kolmea volsia ja brittialet lähempänä kahta.

Kaiken kaikkiaan perusparannukseen paloi yhden viikon arki-illat ja valtaosa lauantaista. Pelkästään purku, pesu, desinfiointi ja kuivaus ottivat kolme iltaa. Työ kuitenkin kannatti, sillä keezer on ollut taas käytössä yli neljä viikkoa eikä jäätä ole muodostunut mihinkään. Kosteudenpoistajan olen tyhjentänyt kerran, vaikka vettä oli kertynyt alle desilitra. Kupariputket poistavat ylimääräisen vaahtoamisen kokonaan, ja voin käyttää maistiaisten tarjoiluun jopa pieniä ~desin vetoisia festarilaseja.

Valmis! Vieressä näkyvälle käymiskaapille tullee samainen projekti eteen lähitulevaisuudessa...