Vuosien varrella varastoon ehtii kertyä jos jonkinlaista vajaata mallaspussia. Edesmenneen Brewcatin kokonaisia kiloja suosinut hinnoittelu tehosti tätä erityisesti, kun reseptin vaatima 300 g erikoismallasta maksoi rouhittuna melkein yhtä paljon kuin kilo. Nykyään olen sentään oppinut tilaamaan vähämenekkisempiä raaka-aineita vain tarpeeseen.
Edellisestä imperial stoutista oli lähes neljä vuotta aikaa, joten päätin yhdistää varaston jämäerikoismaltaat ja loput pale zero -säkistä. Vanhimmat maltaat olivat vuodelta 2015, ja löytyihän pakastimestakin avattu pussi samana vuonna hankittua Chinookia satovuodelta 2014. Pelletit tuoksuivat ihan normaaleilta, ja ravistin hihasta alfahapoiksi 9 % - lähtötilanne oli 12 %. Koska karamellimaltaita oli reilunlaisesti, päätin vielä lisätä keittoon puoli kiloa demerarasokeria lopputulosta ohentamaan.
#68 Jämästout
Edellisestä imperial stoutista oli lähes neljä vuotta aikaa, joten päätin yhdistää varaston jämäerikoismaltaat ja loput pale zero -säkistä. Vanhimmat maltaat olivat vuodelta 2015, ja löytyihän pakastimestakin avattu pussi samana vuonna hankittua Chinookia satovuodelta 2014. Pelletit tuoksuivat ihan normaaleilta, ja ravistin hihasta alfahapoiksi 9 % - lähtötilanne oli 12 %. Koska karamellimaltaita oli reilunlaisesti, päätin vielä lisätä keittoon puoli kiloa demerarasokeria lopputulosta ohentamaan.
#68 Jämästout
Panopäivä: 29.9.2018
BeerSmithin arvaukset (toteutuneet):
1.103 (1.097)/1.030 (1.026)/9,98 (9,64) %
62,5 % efficiency
62,5 % efficiency
84,7 IBU, 129,6 EBC
17 l
Vesi: Ca 29, Mg 4, Na 75, Cl 62, SO4 47, HCO3 138
Mäskäys:
6,35 kg (70,9 %) Viking Pale Zero
0,73 kg (8,1 %) Weyermann Roasted Barley
0,54 kg (6,0 %) Thomas Fawcett Pale Crystal
0,38 kg (4,2 %) Simpsons Dark Crystal
0,31 kg (3,5 %) Viking Crystal 50
0,15 kg (1,7 %) Thomas Fawcett Pale Chocolate
0,73 kg (8,1 %) Weyermann Roasted Barley
0,54 kg (6,0 %) Thomas Fawcett Pale Crystal
0,38 kg (4,2 %) Simpsons Dark Crystal
0,31 kg (3,5 %) Viking Crystal 50
0,15 kg (1,7 %) Thomas Fawcett Pale Chocolate
90 min @68 °C (19,5 l vettä)
20 min @78 °C (2 l kiehuvaa vettä nopeuttamaan nostoa)
20 min @78 °C (2 l kiehuvaa vettä nopeuttamaan nostoa)
Huuhtelu 12 litralla hanakuumaa vettä
Keitto, 90 min:
FWH - 40 g (45,5 IBU) Chinook @9,0 % AA
20 min - 67 g (39,2 IBU) Chinook @9,0 % AA
15 min - 500 g demerarasokeria (5,6 % sokerinlähteistä)
FWH - 40 g (45,5 IBU) Chinook @9,0 % AA
20 min - 67 g (39,2 IBU) Chinook @9,0 % AA
15 min - 500 g demerarasokeria (5,6 % sokerinlähteistä)
10 min - puolikas Protafloc
Käyminen:
WLP090 San Diego Super @18 °C, pitchaus 17 °C
Kasvatin startterin keväällä talteenotetusta hiivasta kahdessa 2 l erässä, jälkimmäisestä otin kaksi salsapurkillista talteen myöhempää käyttöä varten.
Mäskipatja meni tukkoon lähes välittömästi kierrätyksen aloittamisen jälkeen, joten lisäsin reilusti kaurankuoria jonka jälkeen kierrätys alkoi taas toimia. Lämpötilan nosto ulosmäskäykseen osoittautui vaikeaksi, koska liian hitaalla kierrätyksellä vierre alkoi ilmeisesti kiehua valepohjan alla hyvin nopeasti, ja liian nopealla kierrätyksellä mäskipatja meni tukkoon. Kattilassa oli sen verran tilaa, että päätin lisätä huuhteluvesistä kaksi litraa kiehuvana nopeuttamaan lämpötilannousua.
Tyypilliseen tapaani siirsin vierteen keittokattilaan pumpulla, ja kun pumppu alkoi haukkoa tyhjää kallistin mäskäyskattilaa sen verran että loputkin vierteestä siirtyivät keittokattilaan. Paksuun mäskipatjaan jäi kuitenkin tässä vaiheessa pari litraa vierrettä, joka valui kattilan pohjalle hitaasti. Huomasin tämän vasta kattilaa pestessäni, ja käymisastiaan päätyi odotettua vähemmän vierrettä.
Pitchasin lauantai-iltana dekantoidun startterin, ja sunnuntai-iltana olut kävi jo hyvin aggressiivisesti. Lisäksi laitoin 36 grammaa tummapaahtoisia amerikkalaisia tammilastuja likoamaan 180 millilitraan Jim Beamia, lisään ne kypsytyskegiin sitten parin viikon päästä kun käyminen on loppumaan päin.
5.10. - Käyminen alkaa olla lopussa, termostaatin asetus nostettu 18 -> 22 °C
11.10. - Vaikuttaa pysähtyneen 1.038, makeaa on.
19.10. - Edelleen 1.038, lisätty 4 g pussillinen amylaasientsyymiä.
30.10. - Amylaasientsyymi auttoi, nyt 1.029. Lisäsin tammilastut ja bourbonin.
17.11. - Kegitetty, FG 1.026 -> 9,6 % ABV. Karbonoimattomana ja lämpimänä aika mukava, tammi tukee runkoa kivasti ja bourbonia on hyvin kevyt häivähdys. Olin lisännyt tammilastut sellaisenaan ilman sihtipalloa tmv, joten käymiskegin nousuputki meni siirtäessä tukkoon. Kaikenkaikkiaan 15-16 litraa päätyi hyötykäyttöön.
25.11. - Ensimaisto. Helvetin makeaahan tästä tuli, suorastaan sokerista. Pienissä annoksissa ihan jees. Jostain syystä tuntuu paljon makeammalta kuin kegittäessä tai edes ennen amylaasientsyymin lisäystä. Olisiko entsyymi voinut pilkkoa pitkäketjuisempia sokereita lyhyemmiksi niin paljon, että hiiva väsähti kasvaneen alkoholipitoisuuden vuoksi jolloin käymättä jääneet lyhytketjuiset sokerit jäivät tuomaan makeutta?
20.1. - Sokerisuus katosi kun karbonointi asettui kohdalleen. Hyväähän tästä lopulta tuli. Bourbonia ei enää maista, vaniljaa maussa on edelleen mutta eri tavalla. Sen verran paksua, että menee ehdottomasti jälkiruokakastiin - puolen litran tuoppi on jo reilusti liikaa.
Kasvatin startterin keväällä talteenotetusta hiivasta kahdessa 2 l erässä, jälkimmäisestä otin kaksi salsapurkillista talteen myöhempää käyttöä varten.
Mäskipatja meni tukkoon lähes välittömästi kierrätyksen aloittamisen jälkeen, joten lisäsin reilusti kaurankuoria jonka jälkeen kierrätys alkoi taas toimia. Lämpötilan nosto ulosmäskäykseen osoittautui vaikeaksi, koska liian hitaalla kierrätyksellä vierre alkoi ilmeisesti kiehua valepohjan alla hyvin nopeasti, ja liian nopealla kierrätyksellä mäskipatja meni tukkoon. Kattilassa oli sen verran tilaa, että päätin lisätä huuhteluvesistä kaksi litraa kiehuvana nopeuttamaan lämpötilannousua.
Tyypilliseen tapaani siirsin vierteen keittokattilaan pumpulla, ja kun pumppu alkoi haukkoa tyhjää kallistin mäskäyskattilaa sen verran että loputkin vierteestä siirtyivät keittokattilaan. Paksuun mäskipatjaan jäi kuitenkin tässä vaiheessa pari litraa vierrettä, joka valui kattilan pohjalle hitaasti. Huomasin tämän vasta kattilaa pestessäni, ja käymisastiaan päätyi odotettua vähemmän vierrettä.
Pitchasin lauantai-iltana dekantoidun startterin, ja sunnuntai-iltana olut kävi jo hyvin aggressiivisesti. Lisäksi laitoin 36 grammaa tummapaahtoisia amerikkalaisia tammilastuja likoamaan 180 millilitraan Jim Beamia, lisään ne kypsytyskegiin sitten parin viikon päästä kun käyminen on loppumaan päin.
5.10. - Käyminen alkaa olla lopussa, termostaatin asetus nostettu 18 -> 22 °C
11.10. - Vaikuttaa pysähtyneen 1.038, makeaa on.
19.10. - Edelleen 1.038, lisätty 4 g pussillinen amylaasientsyymiä.
30.10. - Amylaasientsyymi auttoi, nyt 1.029. Lisäsin tammilastut ja bourbonin.
17.11. - Kegitetty, FG 1.026 -> 9,6 % ABV. Karbonoimattomana ja lämpimänä aika mukava, tammi tukee runkoa kivasti ja bourbonia on hyvin kevyt häivähdys. Olin lisännyt tammilastut sellaisenaan ilman sihtipalloa tmv, joten käymiskegin nousuputki meni siirtäessä tukkoon. Kaikenkaikkiaan 15-16 litraa päätyi hyötykäyttöön.
25.11. - Ensimaisto. Helvetin makeaahan tästä tuli, suorastaan sokerista. Pienissä annoksissa ihan jees. Jostain syystä tuntuu paljon makeammalta kuin kegittäessä tai edes ennen amylaasientsyymin lisäystä. Olisiko entsyymi voinut pilkkoa pitkäketjuisempia sokereita lyhyemmiksi niin paljon, että hiiva väsähti kasvaneen alkoholipitoisuuden vuoksi jolloin käymättä jääneet lyhytketjuiset sokerit jäivät tuomaan makeutta?
20.1. - Sokerisuus katosi kun karbonointi asettui kohdalleen. Hyväähän tästä lopulta tuli. Bourbonia ei enää maista, vaniljaa maussa on edelleen mutta eri tavalla. Sen verran paksua, että menee ehdottomasti jälkiruokakastiin - puolen litran tuoppi on jo reilusti liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti